Paras sijoitusalusta (2025): TOP-5 listaus & vertailu
Sijoittamisen suosio jatkaa kasvuaan, eikä ihme sillä sijoittaminen on yhä enemmän otsikoissa ja muuten mediassa. Toisaalta sen suosion kasvua voi selittää myös kertomukset sijoittamisella kerrytetystä taloudellisesta turvasta tai jopa riippumattomuudesta. Oli syy mikä tahansa, on sijoittaminen arkipäiväistänyt ja yleistynyt. Enää sijoittaminen ei ole vain hyvätuloisten yksinoikeus vaan jokaisen kansalaisen ulottuvilla oleva mahdollisuus.
Mutta mistä sitten tietää mikä on se paras sijoitusalusta omaan käyttöön, kun vaihtoehtoja on niin valtava määrä? Käymme alla olevassa artikkelissa läpi TOP-5 parasta sijoitusalustaa vuonna 2025 puiden niiden hyvät ja huonot puolet.
Sisällysluettelo
Vastuuvapauslauseke:
51% sijoittajatileistä menettää rahaa käydessään kauppaa hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.
1. eToro — paras sijoitusalusta vuonna 2025
Mielestämme eToro on paras valinta sijoitusalustaksi, sillä se tarjoaa käytännössä kaiken mitä tarvitset ja vieläpä oikeasti edullisilla kuluilla. Sekä piensijoittajat, että suuremmat toimijat saavat eToron kautta mahdollisuuden sijoittaa varallisuuttaan niin osakkeisiin, johdannaisiin, raaka-aineisiin, ETF-rahastoihin kuin kryptovaluuttojen CFD-sopimuksiin. Krypto-CFD -tuotteita on palvelussa tarjolla paljon ja lukuisten, hyvin tunnettujen valuuttojen lisäksi eTorossa on myös monia vähemmän tunnettuja uusia kryptovaluuttoja.
eToron palveluhinnasto on yksi markkinoiden edullisimmista. Palvelu tarjoaa maksuttoman arvo-osuustilin tai osakesäästötilin avaamisen, jonka lisäksi suuri osa osakkeista sekä ETF-rahastoista on ostettavissa ja myytävissä pienillä kuluilla. Tämän lisäksi palvelussa on valtava määrä erilaisia oppaita ja materiaaleja, jotka ovat sijoittajien käytettävissä aivan ilmaiseksi.
Juuri edulliset hinnat yhdistettynä eToron tarjoamaan laajaan valikoimaan nostavat sen parhaaksi sijoitusalustaksi vuonna 2025. Palvelun houkuttelevuutta nostaa sosiaalisen sijoittamisen mahdollisuus, minkä myötä käyttäjät voivat kopioida muiden salkkuja ja sijoitustaktiikoita. Sosiaalista sijoittamista voi hyödyntää esimerkiksi ottamalla mallia ammattisijoittajilta.
eToro Plussat & Miinukset
Plussat: | Miinukset: |
Kansainvälisten osakkeiden välityspalkkiot todella edullisesti, jopa ilmaiseksi | Asiakaspalvelu voi toisinaan olla hidas |
Sosiaalinen sijoittaminen - ammattimaisten sijoittajien ostot ja salkut kopioitavissa | Verotiedot pitää ladata itse ja toimittaa verottajalle |
Helppokäyttöinen sivusto | |
Mahdollisuus sijoittaa kryptovaluuttoihin | |
Analyysityökalut treidaamiseen | |
Tarkat analyysit osakkeista, kryptoista ja rahastoista | |
Tarjoaa virtuaalisen harjoitussalkun sijoittamisen harjoitteluun |
eToron tärkeimmät ominaisuudet
eToro on ehdoton suosikkimme sijoittamiseen ja sen edulliset kustannukset ja toimiva palvelu riittävät vakuuttamaan käyttäjät sen puoleen.
Palvelun laaja valikoima mahdollistaa monipuolisen sijoittamisen ja runsas sijoituskohteiden valikoima auttaa hajauttamaan sijoituksia tehokkaasti. Sosiaalinen sijoittaminen sekä palvelun suomenkielisyys helpottavat käyttöä ja antavat aloittelijoillekin mahdollisuuden oppia sijoittamista helposti.
Vastuuvapauslauseke:
51% sijoittajatileistä menettää rahaa käydessään kauppaa hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.

2. Capital.com — edullista palvelua vankalla kokemuksella
Yli 90-vuotiaan Capitalin hohdokas tarina on alkanut jo kauan ennen sähköistä kaupankäyntiä, kehittyen aina moderniksi, vuonna 2016 perustetuksi Capital.com -palveluksi asti. eToron tavoin Capital.com tarjoaa käyttöön hyvin monipuolisen valikoiman sijoitustuotteita.
Tarjolla on laaja valikoima osakkeita kansainvälisiltä markkinoilta ja useilta eri kauppapaikoilta, mutta ei kuitenkaan Suomen pörssistä. Capital.comin kautta voit kuitenkin sijoittaa mm. amerikkalaisiin ja britannialaisiin osakkeisiin välityspalkkiotta. Osakekaupan edullisuus nostaakin Capital.comin pisteitä ja suosiota.
Osakkeiden lisäksi tarjolla on lähes kaikki kuviteltavissa olevat hyödykkeet alkaen kullasta ja öljystä aina esimerkiksi palladiumiin ja viljaan. Näillä käytävä kauppa on helppoa oppia, joten myös aloittelijat pääsevät aloittamaan sijoittamisen helposti.
Capital.comin tarjontaan kuuluu myös Forex-valuuttakauppa, jota käydään valuuttaparien avulla. Vaihdetuimpien valuuttojen, eli Eurojen, Dollarien, ja Yenien lisäksi on tarjolla hyvä valikoima muita pienemmällä volyymillä liikkuvia valuuttoja.
ETF-rahastot ovat monelle hieman tuntemattomampia kohteita, mutta ne ovat viime vuosina nostaneet suosiotaan sijoittajien keskuudessa. ETF-rahastot ovatkin Capiltal.comin pisimpään valikoimassa olevia tuotteita.
Capital.comin valikoimassa on myös monipuolisesti kryptovaluuttoja ja joukosto löytyy tietysti bitcoin ja ethereum. Capital.comin sijoitusta listalla kuitenkin laskee se, että sen kautta kryptovaluutoilla on mahdollista käydä vain CFD-kauppaa, eli niitä ei voi suoraan hankkia itselle. Myös kryptovaluuttojen määrä on paljon eToron valikoimaa pienempi eikä sieltä esimerkiksi löydy kaikki parhaat kryptovaluutat vuonna 2025.
Capital.com Plussat & Miinukset
Plussat: | Miinukset: |
Alustan käyttö on hyvin helppoa | Suurin osa tuotteista CFD-kauppaa |
Mahdollisuus vaihtaa alustan kieli suomeksi | Sijoitusalusta saatavilla vain osittain suomeksi |
Todella laaja tuoteportfolio | Ei mahdollisuutta saada suomenkielistä asiakaspalvelua |
Mahdollisuus kryptovaluuttoihin | Soveltuu kokeneemmille sijoittajille |
Panostaa käyttäjien turvallisuuteen | Hyvin pieni määrä kotimaisia sijoituskohteita |
Ei veloita välityspalkkioita monista kohteista | Demotilistä puuttuu osa palvelun sijoituskohteista |
Kaupankäyntikulut ovat todella edulliset | |
Ei veloita säilytyspalkkioita | |
Ei veloita mitään kiinteitä kuluja | |
Käytössäsi suuri määrä erilaisia sijoitusoppaita ja muita materiaaleja | |
Mahdollisuus ilmaiseen demotiliin | |
Tarjoaa mahdollisuuden käydä automatisoitua kauppaa MetaTrader-ohjelmistolla |
Capitalin tärkeimmät ominaisuudet
Capital.comin palvelulla on pitkä ja vankka kokemus sijoittamisesta. Laaja tarjonta erilaisia sijoitusinstrumentteja, kuten osakkeita, kryptovaluuttoja ja ETF-rahastoja tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa haluamallaan tavalla.
eToron tavoin Capital.com tarjoaa hyvin edulliset kustannukset, eikä se veloita esimerkiksi säilytyspalkkioita. Palvelun välityspalkkiot ovat myös suhteellisen alhaiset. Mahdollisuus kokeilla sijoittamista demotilin kautta, sekä erilaiset automaattiset työkalut, kuten MetaTrader-ohjelmistot, mahdollistavat tehokkaan sijoittamisen.
Suosittelemme Capital.comia niille, jotka sijoittavat ammattimaisesti ja joilla on jo kokemusta sijoittamisesta. Jos Capital.comin palvelut kiinnostavat sinua, voit tutustua palveluun alla.
79,17% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun he käyvät CFD -kauppaa tämän välittäjän kanssa. Sinun on itse harkittava, onko sinulla varaa ottaa suuri riski pääoman menettämisestä.

3. Plus500 — turvallista CFD-kauppaa
Kolmantena listallemme on Plus500, jonka suosio on viime aikoina noussut kohisten. Palvelun käyttäjät nauttivat sen luotettavuudesta, sujuvuudesta ja edullisista kustannuksista. Plus500 panostaa erityisesti turvallisuuteen ja se onkin ollut mediassa esillä tietoturvan osalta positiivisessa valossa.
Palvelun kohderyhmänä ovat käytännössä jo kokemusta keränneet treidaajat, jotka tietävät mitä he tekevät. Kauppaa palvelun kautta käydään johdannaisilla eikä varsinaisilla osakkeilla.
Plus500 on satsannut etenkin helppokäyttöisyyteen ja se nostaa Plus500:n sijoitusta listallamme. Palvelun sivut on rakennettu ajatellen asiakasta, eli sivuston suurinta käyttäjää ja ylläpidon maksajaa. Mutta toimivuus ei ole ainoa syy suositella Plus500:n alustaa, sillä palvelu ei peri lainkaan välityspalkkioita ja sen muutkin kulut ovat varsin edulliset.
Koska CFD-kauppa on oikeasti osaamista vaativaa, kannattaa sitä ensin harjoitella Plus500:n tarjoamalla demotilillä. Samalla voit testata miltä palvelu itsessään vaikuttaa ja pääset kokeilemaan sen käyttöliittymää.
Pakollinen muistutus: CFD-kaupassa piensijoittajat menettävät rahaa useammin, kuin ansaitsevat sitä. Sijoittamiseen sisältyy aina riskejä ja voit menettää pääomasi kokonaan.
Plus500 Plussat & Miinukset
Plussat: | Miinukset: |
Erittäin turvallinen palvelu | Sijoitusinstrumenttien määrä on hyvin rajallinen |
Toimii hyvin myös mobiililaitteilla | Verottaja ei saa automaattisesti verotietojasi |
Varsin edulliset kustannukset | |
Varsin edullinen johdannaiskauppa | |
Varsin edullinen CFD-kauppa | |
Mahdollisuus ilmaiseen demotiliin |
Plus500 tärkeimmät ominaisuudet
Luotettava ja toimiva, suomenkielisellä käyttöliittymällä saatava Plus500 on hyvä valinta sijoittajalle, jonka sijoitustapana on treidaaminen. Helppokäyttöinen ja turvallinen sivusto auttaa treidaamisessa ja yhdessä edullisten kustannusten avulla se mahdollistaa kannattavan treidaamisen pienemmälläkin pääomalla.
Plus500:aa voikin suositella asiansa osaaville sijoittajille ja sellaisille, jotka kokevat tietävänsä treidaamisesta jotain.
Hinnanerosopimukset ovat monimutkaisia välineitä, joissa on suuri riski nopeasta rahan menettämisestä vivutuksen vuoksi. 72% prosenttia piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Harkitse, ymmärrätkö, miten CFD:t toimivat, ja onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi.

4. Nordnet — vahva pohjoismaalainen toimija
Nordnet on noussut monien tietoisuuteen sen pitkäjänteisestä työstä piensijoittajien vaurastumisen mahdollistajana. Nordnetin edustajat ovatkin usein esillä mediassa puhumassa sijoittamisesta ja taloudesta.
Ruotsalainen Nordnet tuntee hyvin pohjoismaalaiset tavat, joten palvelu on listallamme sen toimivuuden, helppokäyttöisten ominaisuuksien ja valikoiman ansiosta. Pankit sulkien, Nordnet on ainoa Suomen verottajalle tiedot automaattisesti ilmoittava sijoituspalvelu. Tämä säästää aikaa ja jopa rahaa, sillä varsinkin suurten volyymien kaupankävijöiden kirjanpito voi vaatia paljon työtä.
Nordnetissa on tarjolla Islantia lukuun ottamatta kaikkien muiden Pohjoismaiden, sekä USA:n ja Kanadan pörssien osakkeet. Kotimaisuus onkin Nordnetin suomenkielisessä versiossa vahvasti läsnä, sillä Nordnetilla on täysin suomenkielinen asiakaspalvelu ja vieläpä konttori Helsingin keskustassa, jonne voi tarvittaessa mennä hoitamaan asioitaan.
Nordnetilla on käytössään neljä eri asiakastasoa riippuen kaupankäynnin volyymistä. Jos käyt vain vähän kauppaa, kannattaa harkita Nordnetin käyttöä, sillä silloin kustannukset ovat suurimmat. Mitä enemmän kauppaa käyt, sitä halvemmiksi Nordnetin kustannukset muodostuvat.
Nordnet sopii mielestämme parhaiten kuukausisäästämiseen, sekä osakesijoittamiseen ja se on mielestämme paras vaihtoehto piensijoittajalle eToron jälkeen.
Nordnet Plussat & Miinukset
Plussat: | Miinukset: |
Täysin ilmainen arvo-osuustili | Välityspalkkiot ja kustannukset hyvin korkeat |
Täysin ilmainen asiakkuus | Mitä vähemmän kauppaa käy, sitä korkeammat ovat välityspalkkiot |
Täysin suomenkielinen asiakaspalvelu | Valikoimassa vain pieni osa maailman pörsseistä |
Asiakaspalvelu on nopea ja monikanavainen (chat/sähköposti/puhelin/toimisto) | Ei mahdollisuutta demotiliin |
Kattava valikoima ulkomaisia osakkeita | Kryptovaluutoista vain sertifikaatit mahdollisena kaupankäyntikohteena |
Kattava valikoima ulkomaisia rahastoja | |
Sijoittamista tukevia työkaluja tarjolla runsaasti | |
Ilmoittaa reaaliajassa tapahtumista ja kaupoista | |
Todella luotettava ja toimintavarmuus huippuluokkaa | |
Palvelun antamat raportit ovat kattavia ja virheettömiä | |
Täysin automaattinen raportointi Verottajalle |
Nordnet tärkeimmät ominaisuudet
Nordnet on vahva pohjoismaalainen toimija, joka tuntee pohjoismaalaiset ja suomalaiset tavat sijoittaa. Nordnet on hyvä valinta etenkin piensijoittajille, jotka sijoittavat pitkäjänteisesti ja säännöllisesti.
Laadukas ja suomenkielinen asiakaspalvelu yhdistettynä erinomaiseen alustaan yhdessä automaattisen veroraportoinnin kanssa tekevät Nordnetista yhden parhaimmista sijoituspalveluista.

5. Coinmotion — suomalainen kryptovaluutta välittäjä
Äkkiseltään nimen perusteella ei varmaan uskoisi, että Coinmotion on suomalainen kryptovaluutta välittäjä. Mutta totta se on, Coinmotion on yli vuosikymmenen vanha, kotimainen, Jyväskylästä lähtöisin oleva palveluntarjoaja. Coinmotion on päässyt listallemme, vaikka se ei varsinaisesti aivan täysiverinen sijoituspalvelu olekaan.
Coinmotion on erikoistunut vain kryptovaluuttoihin, mutta tavalla, jonka ansiosta se on yksi suosikeistamme. Coinmotionin kautta voit sijoittaa yhdeksään tarkoin valittuun kryptovaluuttaan. Coinmotionin tarjoaman maksukortin avulla voit myös käyttää kryptovaluuttaa ostoksien maksamiseen.
Coinmotion on siitä harvinainen kryptovaluuttatoimija, että sillä on Finanssivalvonnan myöntämä lupa toimia rahoitusmarkkinoilla. Tämän ansiosta Coinmotion pystyy tarjoamaan mahdollisuuden pankkikorttiin ja talletustiliin.
Coinmotion tarjoaa myös todella hyvän koron palveluun tehdyille talletuksille ja se mahdollistaa edullisen kaupankäynnin kryptovaluutoilla. Coinmotion tarjoaa myös mahdollisuuden lainata rahaa kryptovaluuttoja vastaan, jolloin voit käyttää tämän luoton joko uusien kryptovaluuttojen ostamiseen tai vaikka esimerkiksi päivittäisiin hankintoihin, kuten huonekaluihin tai kulutustavaroihin.
Coinmotion Plussat & Miinukset
Plussat: | Miinukset: |
Täysin kotimainen toimija | Valikoimissa vain kryptovaluuttoja, ei osakkeita, johdannaisia, rahastoja tai CFD-kauppaa |
Finanssivalvonnan myöntämä luottolaitoksen toimilupa ainoana kryptopalveluna EU:n alueella | Hinnoittelu eri tuotteiden kaupankäyntivolyymien välillä hieman sekavaa |
Edulliset palvelumaksut | Vain 9 ”tarkoin valittua” kryptovaluuttaa, ei siis pieniä, eniten arvoaan muuttavia, yleensä siis potentiaalisesti nousevia vaihtoehtoja |
Mahdollisuus ”Private Banking” palveluun yli 10,000 euron sijoitusvarallisuudella | |
Mahdollisuus sijoittamiseen myös yrityksille | |
Selkeä hinnoittelu | |
Mahdollisuus luottoon | |
Tarjoaa korkoa palveluun talletetuille kryptovaluutoille | |
Mahdollisuus pankkikorttiin, joka on yhdistetty kryptovaluutatilille | |
Laaja valikoima erilaisia maksutapoja rahan siirtämiseksi palveluun |
Coinmotionin tärkeimmät ominaisuudet
Coinmotion on tällä hetkellä ainoa EU:n alueella toimiva kryptovaluuttayhtiö, jolla on Suomen Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. Tämän ansiosta palvelun luotettavuus on vailla vertaansa.
Palvelun tuotteet, kuten kryptolompakko, maksukortti, lainat ja säästötili tekevät siitä käytännössä pankkia vastaavan rahoituslaitoksen. Kaiken kaikkiaan Coinmotion on turvallinen ja edullinen paikka kryptovaluuttojen ostamiseen, säilytykseen ja sijoittamiseen.
Jos olet kiinnostunut kryptovaluutoista tai käytät niitä jo, voit tutustua Coinmotioniin alla ja nauttia 50% edullisemmista vaihtokuluista kuukauden ajan.
P.S. Crypto.com on toinen erittäin pätevä alusta kryptovaluuttojen ostamiseen, säilyttämiseen ja myymiseen.
Yhteenveto
Parasta sijoitusalustaa etsiessä on huomioitava omat tarpeet, sillä sinä itse olet palvelun käyttäjä. Sen vuoksi kannattaa miettiä millaisella tavalla olet sijoittamassa. Jos haluat treidata, valintasi voi olla Plus500, jonka avulla treidaaminen on teknisesti helppoa ja kustannustehokasta.
Jos haluat ottaa rauhallisemmin ja esimerkiksi säästää pitkäjänteisesti, kuukausittain rahastoihin tai osakkeisiin, voi valintasi silloin olla Nordnet. Pitkäjänteisessä säästämisessä on nimittäin etuna helpompi sijoitustapa, kun sijoitusinstrumenttien arvoa ei tarvitse seurata jatkuvasti.
Yleisesti ottaen osakkeiden arvot nousee ajan mittaan, minkä vuoksi tätä sijoitustapaa suositaan paljon. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei aiemmin tapahtunut arvonnousu ole tae tulevasta.
Jos käytät kryptovaluuttoja ja käyt niillä kauppaa, kannattaa harkita kotimaisen Coinmotionin käyttämistä, jonka palvelut ovat edullisia ja monipuolisia.
Jos kuitenkin haluat kryptovaluuttojen lisäksi esimerkiksi sijoittaa osakkeisiin, silloin on valittava joko toisen palvelun käyttö Coinmotionin rinnalla tai esimerkiksi eToro, jossa voit sijoittaa kryptovaluuttojen lisäksi osakkeisiin.
Olemme käyttäneet kaikkia listaamiamme palveluita pidemmän aikaa ja mielestämme eToro on paras sijoitusalusta vuonna 2025. eToro tarjoaa kaiken mitä sijoittaja voi tarvita oikeasti edulliseen hintaan ja palvelu kehittyy jatkuvasti paremmaksi. Suosittelemmekin palvelua kaikille sijoittajille, vasta-alkajista ammattilaisiin.
Usein kysytyt kysymykset
Voit harjoittaa bitcoin treidaamista Coinmotionin sijoitusalustalla.
Nordnet tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden osakesäästötiliin. Huomioi kuitenkin, että sinulla saa lain mukaan olla vain yksi osakesäästötili.
Kyllä voit. eToro, Capital.com ja Plus500 tarjoavat mahdollisuuden harjoitella sijoittamista demotilillä.
Voit halutessasi rekisteröityä vaikka kaikkien palveluiden käyttäjäksi.
Jokainen suosittelemamme palvelu on EU:n tai USA:n viranomaisten tiukan sääntelyn alla ja ne panostavat turvallisuuteen.
eToro on monen omaisuusluokan sijoitusalusta. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Pääomasi on vaarassa.
Tämä julkaisu on tarkoitettu ainoastaan antamaan tietoa ja opetusta palvelusta, eikä sitä pidä pitää sijoitusneuvontana tai sijoitussuosituksena. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.
Hinnanerosopimukset ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen. 51% sijoittajatileistä menettää rahaa käydessään kauppaa hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen. Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.
CopyTrading ei ole sijoitusneuvontaa. Sijoitusten arvo voi vaihdella. Pääomasi on vaarassa.